keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Väsymys!

Kylläpäs iski nyt sellainen olo, ettei jaksaisi mitään! Tekisi mieli vain painaa päänsä tuohon sohvatyynylle ja vetäistä lyhyet päivä(ilta)unet. Mutta eihän sellainen onnistu, jos pieni, huomionhakuinen rakkaani ei myös nukahda. :)
Jaksaisikohan lähteä vielä lenkkareitaan kuluttamaan, vaikka käytiinkin tänään jo lenkkeilemässä, pitkä lenkki. Mutta pitäähän nämä kilot saada katoamaan! Tein eilen tunnukset Kiloklubiin (www.kiloklubi.fi), jospa se antaisi hieman motivaatiota... Tai antaahan se, kun oikeasti näkee, kuinka paljon kaloreita tulee syötyä ja millä tavalla liikuttua. Olisihan se mukava harrastaa monipuolisesti liikuntaa, mutta eipä ole tällä kylällä paljon sillä saralla annettavaa. Kuntosali, joka on urheilukentällä, on aivan surkea ja pieni, ei todellakaan innosta liikkumaan. Hyvä se on miehen käydä paljon paremmalla salilla, kun kuuluu työpaikkansa palokuntaan... :) Harmi, kun ei ole miulla sille salille pääsyä. Mutta tällä kylällä ei ole edes minkäänlaisia jumppia tms. tarjolla. Tai jos jotain on, ne on suunnattu luultavasti enemmän vanhemmalle väestölle. (Missäs muualla  ne mummot juoruaisi...?) Ei kamalasti huvittaisi Enoon (tai jopa Joensuuhun) asti ajella liikunnan takia, eikä miulla edes aina ole autoa käytössä. Vaikka no, rupeaahan mieskin käymään taas 2 x viikossa harjoituksissa Joensuussa asti, kun aloitti taas salibandy-harrastuksensa... 

Mutta ei taida tuo lenkkeilyajatus minnuu jättää rauhaan, ennen kuin ollaan lenkki kierretty. Pitääpä siis pakkailla Oliver uudestaan vaunuihin ja laittaa itselle lenkkarit jalkaan. Ei nää läskit muuten lähde mihinkään! ;)

2 kommenttia: