Mutta voi että, tämä mamma odottaa huomista! Äideillekin on vapaapäivät joskus sallittuja ja huomenna on miun vapaailta, ja pääsen juhlistamaan ystävämme kolmekymppisiä! Mies ei valitettavasti pääse mukaan palokunnan päivystysviikon vuoksi. Ja koska isää ja poikaa ei voi jättää kahdestaan, ei tiedä milloin saattaa tulla hälytys, menee Oliver mummolaan yökylään. :) Siellä odottaakin sitten pinnasänky, jossa jo minun äiti on nukkunut. :p Ja olenko hieman ilkeä ihminen, kun koen pientä vahingoniloa siitä, ettei iskä pääsekään juhlimaan? ;) Iskä on kuitenkin juhlinut äitiä enemmän, häähhää :D
Mutta asiasta sitten aivan toiseen! Meinattiin hommata "uudet" vaunut. Oliver tarvitsee kuitenkin vaunuja vielä pitkään, nukkuu taatusti ensi talvenakin vielä ulkona. Noo, nykyisissä vaunuissa koppa on aivan mielettömän pieni, ei tule enää ensi syksynä sinne mahtumaan, varsinkin kun vaatetuksen määrä lisääntyy ilmojen kylmetessä. Nyt pitäisi vain miettiä, MILLAISET vaunut mie haluaisin! Käytettynä siis ostetaan, mutta ei miulle ihan mikä tahansa kelpaa. ;)
(kaikki kuvat: www.emmaljunga.fi)
Kaikki nämä Emmaljungan ihanuudet... Ah. Nuo Scooterit näyttäisivät toimivilta, mutta ainut miinus on, että ne on todellakin vain rattaat, ei ole siis yhdistelmät, kuten City Crossit ja Mondial Duo Combit. Vaikka Oliver onkin jo 5 kk (itseasiassa juuri tänään! <3), kyllä sitä koppaa tullaan tarvitsemaan. Bongasin netistä käytettynä jo sekä City Crossit että Mondial Duo Combit. Scooter-rattaat voisin ottaa ihan vain siksi, että ne on niin hyvän väriset! ;)
Tälläiset meillä siis tällä hetkellä... Ihan ookoot, mut jos lähtisin nyt vaunukauppaan, saattais jäädä ostamatta. Saatiin siis sukulaisilta, ei voinut valittaa. ;) (Kuvassa olevat vaunut ei meidän, vaan otettu täältä .)
Tälläisetkin voisin kotiuttaa meille. Tutuilla on ollut Brion yhdistelmiä, vaikuttaavat erittäin toimivilta! (Kuva: www.tori.fi)
Mutta katsellaan millaiset löytyy :) Kokonaan uusia ei ruveta ostamaan, ne on niin huikean kalliita. Ja kun käytettynäkin löytyy hyväkuntoisia ja edullisia!
Mutta nyt taitaa pikku Prinssini nukkua, äiti ottaa nyt palan tänään leipomaansa mansikkapiirakkaa & teetä, odotellen iskää töistä. Ai niin... Meidän iskähän lähti tänään iltavuoroon niin kovalla innolla, että vei miun puhelimen mukanaan! Keräsi kaikki puhelimet tuosta sohvankaiteelta. :D Oma puhelin, päivystyspuhelin, virve ja miun puhelin. :D Mutta onneksi on tietokone, en ole täysin eristyksissä ulkomaailmasta! Ja reippailtiin vaunujen kanssa mummon ja ukin luona, kun ei soittamaan pystynyt ja oli tärkeää asiaa! ;)
Kannattaa miettiä kaks kertaa, poistuuko Leave-world blogin lukijoista pois...
VastaaPoistaoli haukkunu anonyymisti muita bloggaajia ihan suoraan :/
http://i.imgur.com/R3OGP.jpg?1
Jaa, tälläisestäpä en oo tiennykään, on tullu niin harvakseltaan nyt muutenkin näitä blogeja luettua. Mutta kiitoksia tiedosta!
PoistaAah,ihania näköisiä pullia! Arvaappa tekeekö mieli tällaisena hetkenä kun niitä ei saisi missään nimessä syödä? Aijai. Kylmää maitoa ja pullia! :D
VastaaPoistaIhan täydellinen yhdistelmä, tuoretta pullaa ja kylmää maitoa! :) Näistäkin pullantekotalkoista on hetkinen aikaa, kohta pitäisi uusi taikina saada väsätyksi ;) :D
Poistathey look like cinnamon buns? i loooove them
VastaaPoistaYes, those are cinnamon buns! ;) And I'm going to bake some today! ;)
Poista