Raskas päivä takana.

Tänään oli raskas päivä, kun saatoimme haudan lepoon mieheni siskon miehen. Vaikka emme tunteneetkaan toisiamme kovin hyvin, uutinen kuolemasta kyllä pysäytti. Mies otti uutisen tottakai raskaammin vastaan, tunsivathan he toisensa jo pitkältä aikaa. Minulle ei tullut uutisen jälkeen itku, mutta hautajaisissa se itku sitten tuli. Välillä tulee mietittyä, olenko jotenkin kylmähkö ihminen, vai mikä lie mielessä vikana, kun en itke samanlaisissa tilanteissa kuin toiset... Raskausaikanakaan en itkenyt jokaista elokuvaa katsellessa, tottakai itku tuli todella koskettavissa tilanteissa. (Se itku tulee ilman raskauttakin...!) Mutta jospa tämä mieli lähtisi tästä piristymään.

Oliver meni tänään mummolaan yöksi. Nyt on kolmas kerta yökylässä ja melkein joka kerta meinaa itku tulla, kun pikkuisen sinne jättää, vaikka tietää, että on todella hyvässä hoidossa ja taatusti pidetään huolta. Jospa se sitten ajan kanssa rupeaisi helpottamaan. Ja toivottavasti ihmiset ei ajattele minnuu huonona äitinä tms, kun Oliver on 3 kuukauden aikana ehtinyt olemaan nyt 3 kertaa yökylässä! Ollaan ajateltu, että hyvä on pikkuinen totuttaa yökyläilyyn ja vieraassa paikassa oloon jo pienenä. Varmasti tulee tulevaisuudessakin tilanteita, että joutuu/pääsee yökyläilemään pois kotoa.
Kyllä varmasti on iskälläkin pientä ikävä, mutta ei kerro sitä samalla tavalla kuin mie. Mie haluaisin pussailla ja rutistella pikkuista koko ajan ennen mummolaan jättämistä, toinen katsoo minnuu sit ihan hölömönä. Mutta se on se oma pikkuinen! <3
Kyllä tässä jo odottaa, että pikkuinen kasvaisi ja saisi touhuta kunnolla erilaisia touhuja! Tällä hetkellä kun suurin osa päivästä menee siihen, että Oliver nukkuu ja syö. :) Käytiin eilen naistenpäivän kunniaksi Amarillossa syömässä, Oliver tottakai mukana. Iski sitten pikkumiehellekin nälkä, elikkä maitoa pulloon, maha täyteen ja sitten olikin niin kiltisti koko reissun ajan. Meillä on kyllä mualiman helpoin pikkumies! <3